
|
|
Silmäallergia voi jäädä huomaamattaJulkaistu 12.04.2005
Päivitetty 23.03.2007
Nenän ja silmän pinnan limakalvon allerginen tulehdus on tavallisin silmäallergian muoto. Kyseessä on yliherkkyysreaktio hengitysilman välityksellä limakalvoille joutuvalle antigeenille. Potilaalla on siis usein sekä nenä- että silmäoireita. Taudista on kausiluonteinen ja ympärivuotinen muoto. Kausiluonteisessa on yleensä kyse kesäisin esiintyvästä siitepölyallergiasta kun taas ympärivuotisessa esim. huonepölyn aiheuttamasta oireilusta. Jälkimmäinen on usein lievempää oireiltaan.
Silmiä kutisee ja kirvelee - allergiaako?
Varsinkin ympärivuotisessa muodossa potilailla esiintyy usein lisäksi kuivasilmäisyyttä. Tämän aiheuttamat oireet muistuttavat osittain silmäallergian oireita; molemmissa on esim. kirvelyä ja kutinaa. Tämä on luonnollisesti huomioitava hoidossa eli molemmat osa-alueet tulee hoitaa asianmukaisesti, jotta saavutetaan hyvä hoitotulos.
Jos siis oireina on silmien kirvely, kutina ja lisäksi silmät vuotavat kirkasta eritettä, voi kyseessä olla silmäallergia. Kannattaa miettiä, pahentaako joku tekijä oireita, esim. ovatko silmät ärtyneemmät työpaikalla tai kesäisin? Vaikuttaako koneellinen ilmastointi oireisiin? Kannattaa hakeutua silmälääkärin vastaanotolle, jossa silmät tutkitaan rutiinisti mikroskoopilla. Yleensä mahdollinen silmäallergia selviää esitietojen ja kliinisen tutkimuksen perusteella. Myös mahdollinen kuivasilmäisyys selviää samassa tutkimuksessa. Toisinaan on tarpeen suorittaa lisätutkimuksena ns. sidekalvon sivelyvalmistetutkimus, jolla voidaan tarvittaessa tarkentaa diagnostiikkaa. Kuten aiemmin todettua, ns. Prick-testi on usein hyödytön.
Oireiden aiheuttajaa pyrittävä välttämään
Ensisijaisesti paikalliseen tippahoitoon käytetään ns. kolmivaikutteisia uuden polven lääkkeitä kuten olopatadiinia tai ketotifeenia. Näillä on antihistamiinivaikutuksen lisäksi myös muita allergista tulehdusta hillitseviä ominaisuuksia. Annostelu on 1 tippa aamuin illoin. Ylläpitohoidossa kromoglikaatti voi tulla kyseeseen annoksella 1 tippa 2-4:sti päivässä. Jos tulehdus on hyvin voimakas, kortisonitipat kuuriluonteisesti voivat tulla kyseeseen. Mikäli todetaan allergian ohella myös kuivat silmät, liitetään hoitoon kostutustipat. Suun kautta otettava antihistamiini ei ole perusteltua, jos muita kuin silmäoireita ei ole.
Allerginen silmätulehdus
|
![]() |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||