|
|
|
Hae
keskustelusta
|
HERMOSTON SAIRAUDET 
Aivohalvaus
Raskaus käynnisti vakavan...
|
|
Aloin odottamaan lokakuussa 2005 esikoistamme, ihanaa oli kun näin testissä punaiset viivat!meille tulee vauva, huudahdin miehelleni!Lapsi oli kauan kaivattu,ja haluttu.innolla sitten aloin suunnittelemaan kaikkea mitä tulevaisuus tuo tullessaan pikkuihmisen kanssa..suunnittelin ihania kesäretkiä muumimaailmaan kun hän on isompi ja kaikkea kivaa, mitä lapsen kanssa voisi tehdä, ja minne mennä.Kuitenkin pelkäsin keskenmenon vaaraa, ihan hysteerisenä, ja laskin viikkoja koska riskiraja olisi ylitetty...ja että koska saa kertoa läheisille perheenlisäyksestä.odotus oli ihanaa aikaa ainakin helmikuuhun 2006 asti, kunnes aloin olemaan ärtyisä, itkuinen, väsynyt ja pelokas.Itkin aamusta iltaan melkein kokoajan, en kyennyt tekemään ruokaa, siivoomaan, ja tiskatessani astioita itkin niin paljon etten enää nähnyt tiskata.
ihmettelin ensin että miksi tällainen olo, ja kaiken pitäisi olla hyvin, vauva vaikutti hyvinvoivalta, ja terveeltä ultrakuvien perusteella.minulla on ihana ja kannustava mies, kaunis koti jota olemme remontoineet yhdessä..miksi siis itken?Kaupassa käydessäni huomasin aina iltalehtien "pahat"otsikot, harvoin niissä iloisia aiheitakaan oli.. otsikot kertoivat että "äiti tappoi lapsensa", joku paloitteli ruumiin jne.. ne jäivät päähäni pyörimään, eivätkä lähteneet pois, vaikka kuinka koitin ajatella muuta.pelkäsin että minä teen samoin, että satutan lastani tai jopa tapan hänet, kun hän syntyy.Se oli kamalaa ja hysteeristä aikaa.mies kävi siis jatkossa yksin kaupassa.En katsonut rikosohjelmia, en uskaltanut avata turunsanomia ja lukea niitä kun pelkäsin mitä maailmalla on tapahtunut.Minun ei ole helppoa kertoa tästä ajasta koska olen nyt suht hyvin paranemassa...kerronpa silti, jotta joku joka tämän lukee ja jolla on samoja ajatuksia/tai on ollut tietää ettei ole yksin, ja että tästä selviää.Apua pitää vaan hakea.
En tiennyt mitä ne ajatukset olivat, ja miksi ne tulivat päähäni.tajusin myöhemmin että niille oli nimi.PAKKOAJATUKSET.Aloin käymään psykologilla, ja sain selvempää tietoa asiasta.pakkoajatusten seurauksena tulivat vaikeat, ja niin tuskaiset paniikkikohtaukset.oli vaikeaa nukkua, oli vaikeaa olla hereillä..sydän hakkasi ja oli tuskahiki, välillä taas kylmä.Sain lääkkeet, ja mielelläni aloitin ne koska pelkäsin joutuvani laitokseen..pelkäsin myös psykoosia.
Pikkuhiljaa kun päivät kuluivat pakkoajatukset poistuivat, samoin paniikkikohtaukset!Mikä helpotus!!lapsemme syntyi kesäkuussa, ihana ja terve tyttö.Annostani nostettiin, mutta eivät auttaneet alakuloisuuteen, sillä kiinnostus kaikkeen mikä pitäisi kiinnostaa, ei kiinnostanut.Söin lääkettä kuitenkin 6kk, ja nyt minulla on toinen lääke, sekä diabamit varuiksi, jos ahdistus iskee..ei ole iskenyt.Tämä on ollut pitkä ja vaikea tie paranemiseen, mutta ihanan lapseni ja rakastavan mieheni avulla jaksan.Rakastan lastani ylikaiken, enkä koskaan voisi häntä satuttaa.
Elämä kyllä voittaa, ja aurinko paistaa vielä täysillä minullekin, vielä on vain pieni paiste, mutta kyllä tämä tästä.täytyy olla armollinen itselleen, ja antaa ajatusten tulla, ja hyväksyä ne.Minä tavoittelin täydellisyyttä äitinä, ja suunnittelin tulevaa.Eihän sitä voi suunnitella.Päivä kerrallaan, ja koitetaan nauttia hetkittäin.Koskaan ei tiedä milloin elämä omalla kohdallaan loppuu, joten täytyy elää täysillä.
Voimia kaikille, ja mukavaa joulunodotusta. |
|
|
|
Hei, luin tarinasi. Siinä sen huomaan, kun luulee että kaikki on hyvin. Niin sitten ei olekaan kuitenkaan. Jokaisella elämällä on tarkoitus ja kohtalonsa. Niinhän minäkin luulin ,että kaikki on hyvin meidän perheessä, omalla tavalla. On kaksi ihanaa poikaa ja aviomies, töitä kummallakin ja rahaa että toimeen tultiin. Kunnes yks.. kaks. olimme mieheni kanssa moottoripyöräilemässä ja auto ajoi meidän päälle. Me loukkannutiin kumpikin. Itse olen vieläkin sairaslomalla....Mies jo töissä puoli päiväisesti.
Nyt olen joutunnut tappelemaan if-vakuutuksen kanssa maksusitomuksesta hoitoihin jalaan, joka vaurioutui kolarissa. Vakuutus lähettää kaikki lääkärien kirjoittamat lähetteen ja e-lausunnot ja b-lausunnot takaisin. Eli ei myönny maksamaan hoitoja, vaikka eivät ole nähneet koko jalkaa. On jo kerralleen leikattu ja toinen leikkaus on odottamassa. Ja sitten ne kehtaavat telkkarissa kehua, miten tulevat vastaan kun jotain sattuu. Nyt tuli uutena ahdistus kohtaus vielä päälle. Sydän hakkaa ihan yhtä-äkkiä, tuntuu kun jalat menisi alta pois ja tuskan hikeä tulee ja vapinaa. Eli ollaan jo henkisellä tasolla jo! Aina kun if-vakuutukseen lähettää lääkärin lausuntoja ja minut on tutkittu niin ei auta! Aina jostain kiikastaan. Mutta nyt on puoli vuotta mennyt kolarista, ja sairaalasta ohjattiin sosiaalihenkilön puoleen. Se tutki papereitani ja valokuvia. Nyt se jatkaa minun juttuni tutkintaa. Eli nyt tuli tunne että, aurinko paistaa sittenkin risun takanta.....Mutta olen kuitenkin koko ajan varpaillani, että jos se ei sittenkää mene läpi näinkään.......Eihän tässä tule työkykyiseksi, ennenkuin jalan saa kuntoon. Eli en voi nukkua rauhassa, kunnes saan unilääkettä...Nyt vartun sitä! Mutta kokemuksemme kautta, toivotan myös sinulle ja perheellesi hyvää ja onnekasta Joulua ja rauhaa! |
|
Sivu on päivitetty 02.12.2011
|
|
|
