Hae
keskustelusta
|
SYDÄN- JA VERISUONITAUDIT 
Sepelvaltimotauti
Lihavuuden ainut tehokas ...
|
|
Soisin uuden terveen elämän kaikille, jotka eivät pysty pitämään painoaan
kurissa, vaan jojottavat ylös ja alas koko elämänsä ja joutuvat kärsimään
huonontuneesta elämänlaadusta sekä ottamaan lääkkeitä kärsivään masuu
*Kun potilasta auttava hoito on tarjolla, onko eettisesti oikein, etteivät
terveydenhuoltomme päättäjät taistele tehokkaan kirurgisen hoidon
laajemmasta käytöstä **lihavuuden hoidossa. *
*Hoidettuina meitä veronmaksajia olisi enemmän maksamassa niin
syöpäsairaiden hoitoja kuin muidenkin tarvitsijoiden. Minulla potilaana ja
yhteiskunnalla on ollut turhaa takkaa kannettavanaan, koska julkinen
hallinto eväsi hoitoni vuosikymmeniä. Terveydenhuollossa potilaskohtaista
päätävaltaa käyttäjät veivät toivon ja siten elämäni. Mutta toivo on
annettava sairaaloisen lihaville potilaille nyt.
*Internetin tietolähteiden sekä terveysalan lehtien mukaan ainoa lihavuuden
tehokas hoitokeino on lihavuuskirurgia, joka on aloitettu jo 1950-luvulla.
Hyvistä tuloksista huolimatta hoitovaihtoehtoa ei harkita aktiivisesti
perusterveydenhuoltoa myöten puhumattakaan resurssien osoittamisesta.
Miksi lihavuuden tehokkaaseen hoitoon suhtaudutaan kielteisesti
ja hoidon kustannuksia ja haittoja korostetaan
samalla kun lihavuuden haittojen ja kustannusten paljoksuminen
on jokapäiväinen puheen aihe?
Lihavuus on vaiettu kansansairaus, jonka hoidon tietämättömyys ja asenteet estävät. Ruotsissa kerrotaan tehtävän kymmenen kertaa enemmän leikkauksia lihaville kuin Suomessa, vaikka meillä on Euroopan eniten hoitoa tarvitsevia. Samalla tavoin kuin mielenterveyspotilas kokee fyysisten oireiden jäävän tutkimatta, minä olen kokenut lihavan naisen vaivoja terveydenhuollossa vähäteltävän perussairauteni takia. Onko oikein, että asiantuntija edellyttää, että lihava itse hoitaa sairautensa?
Kun meillä on tehokas hoito tarjolla eikö terveydenhuollon etiikkaan kuulu käyttää ko. hoitoa mahdollisimman tehokkaasti sen sijaan, että aika käytetään potilaan paheksumiseen. Vastaanottoaika, jonka luulin saavani minun hoitamistani varten on esimerkiksi käytetty siihen kuinka muut sairausryhmät ovat tärkeämpiä hoidettavia kuin lihavuus. Näin kysyn, koska minun lähetteeni lihavuuskirurgiseen hoitoon pantiin roskakoriin entisessä Hyksissä ja uudelleen nyt lähetteeni hylkäämisperusteita kysyessäni ohittamistani kannattivat myös hallintoylilääkäri niin kotikaupunkini kuin keskussairaalan taholla. Potilaan näkökanta on helppo ohittaa.
Olen ollut vauvasta alkaen pullea, ainut lapsuuden ruokailuun liittyvä muistikuva on se, että istun nälkää nähneen evakkoäitini sylissä ja hän syöttää perunaa ja soosia. Myöhemmin äitini käytti pulleaa tytärtään arkkiatri Arvo Ylpön vastaanotolla. Hän määräsi kilpirauhaseen lääkettä, josta sairastuin vielä vaikeammin. Teiniäiässä tulivat aikausilehtien raakamuna- ja greippidietit niin tutuiksi, että tuuperruin kadulle, mutta läskit olivat lujasti kiinni. Olin ainoa laatuani; lihava lapsi ja nuori, joka keräsi negatiivisen huomion.Tutkimusten mukaan lihavuus heikentää myös palkkakehitystä ja elämääni ovat haitanneet myös normaaliväestöä runsaampi sairastelu. Nyt on myös julkistu selvityksiä lihavuuden haitasta työkykyyn. Olin lihavuuteni kanssa yksin, toisin kuin lihavat nykyään, meitä riittää joka kaveriporukkaan.
En muista saaneeni missään lapsuuteni vaiheessa saaneeni henkistä tukea enkä ravitsemusohjausta liikunnan ohjauksesta puhumattakaan. Lihavuus ja lihava ohitettiin. Koko aikuisiän olen kamppaillut ongelmani kanssa sekä hakenut siihen apua terveydenhuollosta. Arvostelua, vaatimista ja kritiikkiä on tullut, mutta ei onnistumisen kokemusta.
Hoitouutinen ilahduttaa
Lopulta julkisuuteen tuli lihavuuskirurgiasta positiivisia uutisia. Lähdin etsimään siitä apua. Yleensä pyyntöni lähetteeksi herätti kulmakarvojen kohotusta, mutta ei toimenpiteitä. Lopulta oma lääkärini, kivunhoidon erikoislääkäri Pirjo Lindfors etsi asiaan perehtyneen lääkäri Olli Kruunan, ja pääsin hänen vastaanotolleen. Lääkäri hämmästyi potilasta, joka pyysi kirurgista hoitoa. Hän kertoi, että joutuu itse ehdottamaan leikkausta ja potilas loukkaantuu ehdotuksesta. Toisin oli minun potilastieni kulkenut - ei kukaan ehdottanut kirurgista hoitoa, vaan laiminlöivät hoitoani, koska olin lihava. Missään elämäni vaiheessa minua ihmisenä ei terveydenhuollossa tarkasteltu kokonaisuutena. Muodostin itse käsitykseni terveydenhuollon ammattilaisen käytöksestä, että minua ei kannata hoitaa , koska taustalla on lihavuus eikä siten pysyvistä hoitotuloksista ole toivoa. Heillä ei ollut rohkeutta keskustella tasaveroisesti kanssani.
Ihmettelen vain eräiden muiden sairausryhmien ns. elämäntapasairaitten saamaa toistuvaa kuntoutusta ja tukea. Esim. Kelan virkailija totesi, että ensin pitää osoittaa tuloksia, kun olin nauttinut yhden kerran ylipainoisten liikuntaelin sairaiden kuntouksesta. Tuloksia toki tuli, mutta ei pysyviä, mikä osoittaa lihavuuden hoidossa käytettyjen perinteisten menetelmien tehottomuutta vaikeissa tapauksissa.
Lihavuuskirurgin lähete roskiin Hyksissä
Sain kotiini kirjeen, jossa silloisen paikallisen yliopistollisen sairaalaan kerrottiin vastaanottaneen lähetteeni. Innostuneena aloin sinnikkään dietin, koska sain elämäni ensimmäisen kerran toivoa. Toivon voimalla pystyin laihduttamaan kymmenisen kiloa, mutta eipä kuulunut kutsua sairaalaan. Odottavan aika kävi pitkäksi. Lopulta kirjoitin sairaalan kirjaamoon tiedustelun, mihin lähetteeni on joutunut, kun en ole saanut vastaanottoaikaa.
Lopulta sain vastaanottoajan, sairaanhoitaja kirjoitti lapulle painoindeksini. Odotin asiani ratkaisevan lääkärin ovella toiveikkaana. Sairaanhoitaja muisti minut aikaisemmasta VLCD-dietin kokeilukerrasta. - Kyllä te varmasti pääsette hoitoon, hän rohkaisi. Mutta koleerisuus kolahti päättäjän luona. Sain kuulla minun hoitamiseni sijaan esitelmän siitä, kuinka veronmaksajilta kysyttäessä syöpähoidot priorisoidaan ennen lihavuushoitoja sekä kuinka yksikkö on joutunut toimittamaan potilaan mielenterveyspuolelle, kun painon pudotus ei ole tuonutkaan onnea. Olin kuin rehtorin puhuttelussa ilkivallan teosta. Olin aivan löyty. - Lihavahan on normaalipainoisen mielestä idiootti. Miksi lihavuudesta ei sitten luokitella virallisesti syrjäytymisperustetta ja luoda tätä edustamaani ryhmää varten myös asiakkaiden tuntema pelastusrengas esim. päihdeongelmaisten saaman ohjauksen tapaan sosiaali-, terveys- ja työvoimatoimen yhteistyönä?
Päätösvaltaa käyttävä lääkäri vielä puhelimitse vahvisti, että kielteinen päätös on lopullinen. En täytä kriiteereitä. Olin rahdannut läskejä, infektioherkkyyttä sekä toiseuttani vasta 50 vuotta; liikuntaelimeni olivat raunioitumassa ja lihavuussairaudet olivat orastamassa, mutta vielä diagnosoimatta. Maailmani romahti. Olihan minulla 50 vuoden kokemus siitä, etten pysty omatoimisesti pitämään painoani elimistölleni sopivana.
Jouduin toistuvasti liikuntaelinten kipujen takia kortisonipistoksille ja käyttämään puudutteita. Kolestrolilääkkeitä vahvistettiin, jopa epäiltiin, etten käytä niitä ollenkaan, kun kesäkeikkalääkäri oli keventänyt kustannuksia vaihtamalla reseptini halpalääkkeisiin. Parin vuoden jahkailun jälkeen diabeteslääkitys aloitettiin, kolestroli oli kunnossa, mutta lääkkeitä ei tarkistettu pyynnöstäni huolimatta. Kahden vuoden alentavan lääkärissä ravaamisen jälkeen paljastui niin pallea tyrä kuin divertikkelitauti. Koin, että mielummin kuolen, kuin raatona rahtaan lääkkeitä ja joudun pyytämään maksullista apua jopa kotiaskareita myöten, kun jalat eivät jaksaneet kantaa painoani. Pää olisi vielä kestänyt.
Joka kerta käydessäni terveydenhuollossa tilaisuuden tullen pyysin lähetettä lihavuuskirurgiaan, mutta minulle tarjottiin vain anorektikon oloisen asiantuntijan luentoja terveellisestä ruokavaliosta. Tehokasta hoitoa sairauteeni enkä edes asiallista suhtautumisesta saanut. Onhan Husin resurssipulassa kamppaileva psykiatrinen osasto muistanut minua vuosittain kyselyllä, jossa saan ruksia lomakkeisiin painonhallinnan onnistumsesta ja elämänlaadun tasosta!
Lopulta tapahtui ihme, jälleen kerran oma lääkärini Pirjo Lindfors otti yhteyttä Olli Kruunaan. Tämä antoi uuden lääkärin nimen, jonka vastaanotolle menin. - Valitettavasti minun lähetteeni ei tule auttamaan teitä, koska he katsovat sairaalassa jälleen kerran, että lähete on hylätty, joten minun lähetteeni ei auta kolleegani lähetettä enempää, lääkäri lateli. - Tuo vyötärölihavuus ei kyllä tule enää teidän iässä mihinkään lähtemään, lihavuusleikkaus on ainut pelastus. Vastasin, ettei minulla ole taloudellista mahdollisuutta yksityisen puolen leikkaukseen: 12 600 euroa on täysin ylivoimainen summa.
Lääkäri neuvoi minua hakemaan avustusta erään säätiön kautta. Silti oma vastuuksi jäisi 4000 euroa, siihenkään minulla ei ollut mitään mahdollisuutta. Jälleen toivottomana maksoin jo tutuksi tulleen sadan euron lääkärin palkkion, mutta olin ensimmäistä kertaa tavannut lääkärin, joka uskalsi sanoa suoraan, ettei tilanteeni perinteisillä konsteilla parane. Siitä oli nyt jo yli 60 vuoden kokemus, eikä kirurgi käynyt muiden ihmisten tapaan minua arvostelemaan.
Lihavat ovat todella terveyden huollon roskapotilaita, joita koko elämäni kokemuksen perusteella saa kohdella ihan miten vaan. Ilmoittaudun ko. lääkäriaseman luennolle, mutta en päässyt luennolle. Perhekin totesi, että taloudellisesti avustuksesta huolimatta en selviä kustannuksista. Toivottomuus esti minua jatkamasta taistelua. Koko eloni pahimmat kokemukseni ovat terveydenhuollon asiantuntijoiden tapaamisissa: lihavalta viedään toistuvasti toivo. Eihän yleisradiollakaan ollut motivaatiota kustantaa tohtori Kiminkisen kohtaamisia potilaiden kanssa.
Ja minun oli vain jatkettava vajaatoimintakykyisenä tehokkaan hoidon olemassaolosta riippumatta lihavan elämää. Mutta Eiran lääkäriaseman Hanna Lindquist soitti ja kertoi, että on saanut minua koskevat paperit kirurgi Monica Carpelan-Holmströmiltä ja hän oli odottanut soittoani. Toivottomuuden tunteeni masentamana en kyennyt edes ilmoittamaan, etten voi jatkaa hakeutumista hoitoon. Kävin vain pyytämässä lähetettä ja varmistamassa, että edelleen sovellun hoidettavaksi, olinhan jo kriiteereissä yli ikäinen!
Kuitenkin Hanna Lindquist Bariatric Centrumista Eiran sairaalasta toimitti lomakkeet ja pystyin epätoivostani huolimatta palauttamaan paperit. Ihmeekseni sain avustuksesta myönteisen päätöksen eikä haastattelulomakkeiden perusteella tullut kielteistä palautetta.
Puolisoni oli jo vatsamakkaroistani sanonut, että kyllä on viimeinen hetki hakea apua, neljä kuukautta olin joutunut karttamaan hyötyliikuntaakin ns. luupiikin aiheuttaman kivun takia, monta edeltävää vuotta käsisairauksien takia, ja se näkyi olemuksessani.
Siltä istumalta sovin leikkauspäiväksi 10.11. ja siirsin joustoluoton tililleni. Yhteiskunnalla oli kyllä varaa maksaa vuoden lääkkeistäni Kelan kautta vaikkapa 4000 euroa, mutta ei samaa summaa lihavuuden kirurgisesta hoidosta. Puhutaanhan lenkkimakkaralla iltaansa ryydittävistä kuntoutujista sekä siitä, että on täysin työpaikkakohtaista, ketkä saavat kuntoutusjaksoja. Kateuttahan meillä on kaikesta sen sijaan, että iloitsisimme, että joukko suomalaisia pääsee osalliseksi ennalta ehkäisevästä kuntoutuksesta.
Nyt minut on leikattu, olen nauttinut vain nestettä ja haravointi arastutti. Palasin leikkausta seuraavana päivänä julkisin liikennevälinein yksin kotiini ja uskon uuteen elämään, jota oletan saavani 7 vuotta enemmän kuin ilman leikkausta.
Dosetista on kevennetty ensin kolestrolilääkkeen vahvistaja, diabeteslääke ja nyt kokonaan kallis kolestrolilääke sekä leikkaukseen jälkeinen antibiootti. Kuukaudeksi on suunniteltu närästyslääkkeen käyttöä, jota olen joutunut nauttimaan jo viisi vuotta. Lihavana sitä olisi tarvittu päivittäin kuolemaan saakka. Palleatyrä on lihavuudesta johtuva vaiva. Suolistotulehdukset ovat myös yleistyvä hoitamaton sairausryhmä, joka toki on kärsimyslistalla.
Ei kai lääketeollisuuden intresseissä ole lihavuuden kirurgisen hoidon vähättely, kun settiin tulee kuitenkin hetkeksi infarktin eston pistokset ja loppuelämäksi kalkki ja monivitamiinivalmisteet. Minkäänlaisia kipuja leikkaus ei ole teettänyt, vain etukäteen kerrottu hiilidioksidin käyttö työskentelyn mahdollistamiseksi aiheuttaa hämmästyttävän kovaa kipristelyä hartioissa. Olisin ollut valmis lenkille leikkauksen jälkeen, en tuntenut onnistuneen kivunlievityksen jälkeen kipua. Nyt mukanani on laminoitu kortti englanniksi ja suomeksi, jossa ravintolaa pyydetään tarjoilemaan vain puolikas annos tai lasten annos ruokaa. Olisipa ollut tuollainen kortti aiemmin! Se on käännettävä useammalle kielelle, jotta velkani maksun jälkeen pääsen interreilille.
Leikkauksesta on viikko, olen toki epäonnistunut uuden elon opettelussa, unihäiriö ja pahoinvointi sen myötä voimistunein kipunoineen on haitannut, mutta tiedän niiden olevan ohimeneviä ja ne liittyvät uuden elämäntavan opettelun ongelmaan.
Mutta toivo on annettava sairaaloisen lihaville potilaille nyt, sen on yhteiskuntamme meille velkaa.
|
|
