|
|
|
Hae
keskustelusta
|
SYDÄN- JA VERISUONITAUDIT 
Sepelvaltimotauti
60.kymppinen
|
|
Olin 43 v. kun sain sydän infartin ihan laiturilla maatessa. Olimme Kesälahdella eräällä kesämökillä vuonna 90. Sieltä kun lähtee apua hakemaan niin se kestää. Paikallinen terveyskeskus oli suljettuna mutta pääsimme kuitenkin sisälle. Paikalla oli kaksi saraanhoitajaa ja kysyivät että mikä on hätänä. sanoivat että vodaanhan me ambulanssi soittaa mutta sen suurempaa kantaa he eivät tilanteeseen puuttuneet. Vaimoni kävi pyytämässä että saisi nitron jos se vähän auttaisi. mutta ei auttanut kipu oli suorastaan helvetillinen. Ambulanssi ttuli puolentunnin odottelun jälkeen jolloinka pääsin ensimmäistä kertaa makuuasentoon. Infartista oli kulunut aikaa noin tunti. Ambulanssi miehet piti miittingin kumpaan lähdetään Savonlinnaan vai Joensuuhun. Päättivätlähteä Joensuuhun. Ambulanssissa sain ensimmäisen morfiini piikin ja samalla meni taju.
Olin taas tajuissani kun nämä ambulanssi miehet päättivät poketa Kiteellä ensiavussa. Ei muuta kuin kannettiin ensiapuun. Siellä taas odoteltiin
lääkäriä joka totesi että taitaa olla infartti ja antoi taas morfiimi piikin joka tietenkin helpotti vähäksi aikaa. Ei muuta kuin takaisin ambulanssiin ja kohti joensuuta jolloinka taas meni taju. Olin taas jossakin vaiheessa hereillä ja oli mahdoton kipu ja sain taas morfini piikin.
Kun päästiin Joensuuhun niin infartista oli kulunut 3.5 tuntia. Siellä annettiin vielä tuo liotushoito vaikka infartista oli kulunut niin pitkään. Siellä maattiin 20 päivää. Kun pääsin kotihoitoon niin matkaa oli noin 500 km joka taittui taksilla. Kunto ei ottanut oikein kohentuakseen niin vuonna 92 tehtiin yhden suonen pallolaajennus joka pysyi auki noin kaksi viikoa. Silloin ei ollut käytössä vielä näitä verkkoja mitä tänäpäivänä on. Eimennyt kun pari viikkoa niin tehtiin yhden suonen avoleikkaus. Jonka jälkeen kunto pysyi aika hyvin kohdallaan. Parin vuoden päästä sain uuden infartin mutta siitä selvittiin miltei säikähdyksellä kun apu saatiin niin äkkiä. Sitten menikin useita vuosia ihan hyvin. Taas tehtiin varjoaine kuvaus ja kahden suonen pallolaajennus ja laitettiin ne verkot.
Taas tuli sellaisia oireita että yläkerrassa pimeni noin sekunnin mittaisia pätkiä. Ja rytmihäiriöitä. Lääkärin tutkimukset osoittivat että oli viisainta laittaa sellainen rytmihöiriö tahdistin. Luulempa että se on muutaman kerran pelastanut henkeni kun on antanut sen tahdistuställin. Taas tuli rintakipuja ja tutkittiin varjoaine tutkimuksella mutta tukoksia ei löytynyt. jotenka syytä haettiin muualta. Todettiin että se vasemman kammion kuolio on niin laaja-alainen jotta sydämen vajaatoiminta on ilmeinen. Samalla tehtiin se havainto että se 10 vuotta sitten tehty ohitus-suoni on hävinnyt kokonaa ja se ohitettu tukoskohta oli täysin avoinna.
Eläkkeellä olen ollut siitä infartista asti ja elämän laatu on suurinpiirtein kohdallaan kunhan ei rehki liikoja.
Nyt otin itselleni uuden haasteen kun olen tupakoinut kokoajan ja nyt päätin lopettaa tupakoinnin. Kuukausi on mennyt ilman tupakkaa mutta en ole antanut periksi. Vaikeitakin aikoja on ollut,mutta mennää eteenpäin päiväkerrallaan.
 |
|
|
|
Luin juttusi.On ollut monivaiheinen seikkailu.Tuo tupakoinnin lopetuspäätös on mahtava juttu.Tuskallisia hetkiä tulee olemaan.Kannattaa hakea apteekista nikotiinilaastarit.Niiden avulla lopetin itse .En olisi pystynyt siihen tosta noin vain.Olin polttanut n. 40 vuotta.Nyt olen tupakasta vapaa,vaikkakin vähän kivulias sydänpotilas.  Kilojakin on tullut ylimääräisiä joita nyt sitten yritän saada pois.Parempi kilot kuin savut.  Raikkaita pakkaspäiviä ja onnea yritykseen |
|
|
Vajaa kaksi vuotta sitten töistä tullessa olin saanut kammiovärinän töistä pyöräilessä, kaatunut olin tietenkin.
Onneksi joku ystävällinen ihminen oli pysähtynyt ja soittanut ambulanssin.
Minut oli elvytetty noin 15min Roc-ajalla, tehty vuorokauden hypotermiahoito sairaalassa teholla!
Lämmityksen jälkeen olin herännyt, muista en mitään, ollut vain levoton. Kolmantena vuorokautena olin saanut infarktin, siitäkään en
muista mitään. Pieni muistikuva, että sydän rumputti hirveästi.
Seitsemäntenä päivänä tehtiin varjoainekuvaus ja yksi suoni totaalisesti tukossa, samalla pallolaajennus.
Tuudittauduin uskoon että olen nyt kunnossa enkä muistanut seurailla verenpainetta. Sittenpä se kerran muun kontrollin yhteydessä olikin korkea. Lopetettiin Kerlon ja annettiin uusi lääkeEmconcor, söin kolme viikkoa enkä nukkunut juuri yhtään ja ensimmäistä kertaa elämässä rintakipuja.
Oli kontrolli ja verenpaine korkea, sain uuden lääkkeen lisäksi Zanidip, ei käynyt ollenkaan ja
siirryin vanhoihin lääkkeisiin.
Oli meno Spirometriapuhalluksiin mutta verenpaine niin korkea että passitettiin ensiapuun.
Siellä otettiin entiset lääkkeet kuten olin jo syönyt kaksi päivää ja uusi lääke Diovan. Paineet alkoi laskea ja olin hyvillään mutta nyt taas vähän noussut.
Perjantaina munuais- ja suolakokeisiin.
Toivottavasti tämä kävisi, stressaa tämä korkea verenpaine ja pelottaa mittauttaa ja varmaan siitäkin nousee! |
|
|
Olet päättänyt lopettaa tupakoinnin, toivon / uskon
että onnistut. Vaikken itse ole tupakoinut, olen läheltä seurannut muutaman ihmisen yritystä ja onnistumista ja nähnyt miten tuskallista se saattaa
olla. Minulla ei ole antaa mitään muuta kuin rohkaisua ja kannustusta, itsekin infarktin ja ohitusleikkauksen kokeneena. |
|
|
|
tseppiä sulle jatkossakin. mulla on vähän erilainen tarina . v. 2005 tuli kovat vatsakivut, niitä kesti n. kaks viikkoo, kaikki täällää vaan sano et se on jotain mahatautii. no kahden viikon päästä mä loppujen lopuks menin sairaalaan. no siellähän arvuuteltiin vaikka mitä. mä olin vissiin raskaana, hm.hmmm 48 vuotias, sit ruvetiin kysyyn mitä alkoholia mä olin ottau, no en ollu viina nähny moneen viikkoon.mut jouduin kutenkin leikkaukseen, 6 tuntii kesti, mahassa oli vatsakalvontulehdus, kiinnikeitä, kaks reikää suolessa märkäpaiseita, kun mä heräsin leikkauksesta, mulla oli maha auki missä oli verkko päällä ja sieltä kuulemma näky suolet, pissapussi, ruokintaletku, kolme treeniä, mistä vuosi märkää pois, 11 viikkoo mä makasin aloillani. sit mä opettelin uudelleen käveleen rollaattorilla. sit kun maha meni umpeen siihen nousi semmonen suolen pätkä mistä tuli kaikki se ruoka pois mitä mä olin syöny, sit kun loppujen lopuks sain syödä suun kautta jotain . no se suolenpätkä yhdistettiin normaaliin toimintaan, no se leikkaus meni taas sitte niin et ne mun mahan päältä kaikki meni kuolioon, pientä kiirettä oli taas lääkäreillä ja taas oltiin leikkaukssessa. sen jälkeen mä vaan taas valitin et mulla joku sattuu, tuolla vasemmalla puolella vatsaa, no nämä erikoiset lääkärit taas totes et siel onkin semmonen divertikkeli mikä oli aiheuttanu kaikki nämä mun systeemit koska se oli tulehtunu ja räjähtäny mun mahaan. no ei mitään mulle sanottiin et mulla on semmonnen sairas suolenpätkä mikä täytyy leikata pois. no mä odotin sitä leikkausta monta kuukautta, ja loppujen lopuks kun mut taas nukutettiin, lääkäri tuli ennen leikkausta sanomaan et ei hän huommannu sanoa et hän voi joutuu laittaa mulle avanteen, mä olin ihan et ja ha, niin lääkäri meinas vaan et "elämää tää vaan on". no kun mä heräsin leikkauksesata, kesti taas kuus tuntii. multa oli viety munasarjat ja kohtu , koksa se sairas suolenpätkä oli vissiin märännyttäny ne kaikki, ehkä leikkausta pitkitettiin liian kauan. no mä elän nyt tän avannepussin, niin kun mä itte sanon : paskapussin kanssa, ja odotan taas leikkauspaikkaa , jos ton pussin sais pois. tässä oli tiivistettynä mun sairauteni, kyllä tähän on liityny paljon muutakin, mut ei aika riittäis täällä kertaa kertoo mitä kaikkea olen joutunut kokemaan tän sairauden tiimoilta, esim. keuhkon puhkaisu, huh! |
|
|
Hyvät ihmiset 60.kymppinen ja nimim.minä
luin teidän kertomukset hu..huu mitä olettekaan joutuneet kestämään.Mun kertomus on erilainen mut mä olen 50v nainen ja olen järkyttynyt vieläkin osittain.kaatumisesta 2005 tämä kaikki alkoi.tarkalleen 17.2 klo13.45.Ei tullu mieleenkään soittaa itselleni ambulanssia!Äitini dosettia olin vp.näni menossa täyttämään.Äiti antoi parhaan ensiavun polvessa olikauhea mustelma.Luulimme,että tässä kaikki,mutta erehdyimme.Seuraavalla viikolla molemmistä käsistä puutui kolme sormea ja muutenkin oli kropassa outo olo.Kaaduin näet vatsalleni ja olen ylipainoinen.Mieheni sanoi,että jospa nyt kumminkin mentäisiin ea.hun terveyskeskus,kun oli jo kiinni.Pääsimme kiukkuisen lääkärin vastaanotolle.Ensimmäiset sanat olivat,että mitäs te täällä teette.Olimme hämmentyneet.Apuahan tulimme hakemaan koska mme ole kumpikaan lääkäreitä.Pyysin päästä rötgeniin.Lääkäri oli kaiken aikaa haluton tutkimaan minua.Hänen sanansa kaikuvat vieläkin mielessäni.Teitä on säteilytetty jo aivan tarpeeksi eikä antanut lähetettä.Kipulääkettä ja kotiin.sellainen se ensiapu oli.Sairaus etenee kuluu aikaa...kuluu vuosi ja kaksi säryt on kamalat vihdoin joku otti todesta tehtiin kaularankaan4/5nikaman luudutusleikkaus ja löydettiin myelomalasia.Se leikkaus ei vaan parantanut minua.Kivut jatkuu edelleen.Lakanan kosketuskin sattuiihollani.Suihkuvesi tuntui kuin kylmää lasia olisi valunut.Sitten tuli fibromyalgia sivutautina vihlovat iskevät kivut.Lanneranka alkoi oireilla4/5nikamanvölissä pullistuma,tyrä ja juuriahtautuma sekä kauhea puristus selässä.Alkoi jalat lähteä alta.Aikaa kuluu,katsotaan sanoi tohtori.Tänään olen lähes
liikuntakyvytön,mutta odotan Jumalalta ihmeparantumista.Toivon teille siunausta ja voimia elämäänne. |
|
Sivu on päivitetty 15.03.2010
|
|
|
