
|
|
|||||||||||||||||||||||||||||
|
|
KipuJulkaistu 04.06.2004
Päivitetty 13.10.2008
Kansainvälinen kipututkimusjärjestö on määrittänyt kivun epämiellyttäväksi tunne- tai aistikokemukseksi, joka liittyy jo tapahtuneeseen tai uhkaavaan kudosvaurioon tai jota kuvaillaan samanlaisin termein.
Äkillinen eli akuutti kipu on normaali, odotettavissa oleva elimistön reaktio kemialliselle ärsykkeelle, kuumuudelle tai mekaaniselle ärsykkeelle joka liittyy useimmiten leikkaukseen, vammaan tai äkilliseen sairauteen. Kipu on useissa tutkimuksissa ollut tavallisin oire, joka johtaa potilaan hakeutumiseen lääkärin tutkittavaksi. Akuutti kipu on kroonista eli pitkäaikaista kipua useammin kudosvauriosta tai kudosärsytyksestä johtuvaa ja sen hoidossa pääpaino onkin kivun syyn löytäminen ja sen poistaminen. Kun syy on selvillä tai poistettu, varsinainen akuutin kivun lääkitys on suurimmaksi osaksi kipuoireen rauhoittamista. Akuuttiin kipuun mahdollisesti liittyvä kudosvaurio johtaa usein kudoksen tulehdusreaktioon eli inflammaatioon. Tämän reaktion oireita kivun lisäksi ovat kuumotus, turvotus, punoitus ja huonontunut kudosvaurioalueen toiminta. Akuutin kivun hoitoon käytettävistä lääkkeistä osa helpottaa kaikkia näitä osatekijöitä eli tulehduskipulääkkeet rauhoittavat kivun lisäksi myös muita tulehdusreaktion oireita. Kivun voimakkuus ja kivun aiheuttajatKivun voimakkuus ja se, miten nopeasti kipu ilmaantuu on usein yhteyttä kivun aiheuttajaan: Voimakas, sekunneissa tai muutamassa kymmenessä sekunnissa alkava kipu, joka ei nopeasti helpota liittyy usein siihen, että elimistössä jotain repeää tai tukkeutuu. Esimerkkejä tällaisista tilanteista ovat esimerkiksi rasituksessa tulevat lihaksen tai jänteen repeämät, verisuonten tukkeutuminen kuten sydäninfarktissa, vatsaontelossa tapahtuva verenvuoto tai vammaan liittyvät kudosvauriot. Hitaasti, minuuteissa tai tunneissa kehittyvä akuutti kipu viittaa taas useammin tulehduksellisiin muutoksiin, kuten umpilisäkkeen tulehduksessa tai vaikkapa poskiontelotulehduksessa, putkimaisen rakenteen supistumiseen kuten sappikivikohtauksessa tai kudoksen toistuvasta ärsytyksestä tulevaan kudosärsytykseen tai vaurioon kuten vaikkapa urheiluun liittyvissä rasitusvammoissa. Samoin hitaasti kehittyvissä kudosvaurioissa kuten nivelrikossa, reumassa, osassa selkäsairauksista ja syöpäsairauksissa kipu kehittyy hitaasti, päivissä tai viikoissa. Kivun voimakkuus on usein suorassa suhteessa vaurion suuruuteen eli mitä voimakkaampi kipu, sitä suurempi kudosärsytys ja kudosvaurio. Tämä sääntö on suuntaa antava eli pitää usein paikkansa, mutta ei aina. Kipuaistimuksen tarkoitus on suojella elimistöä, kipu saa käyntiin toimintoja kuten suojarefleksejä estäen lisävauriot esimerkiksi liekin polttaessa kättä tai jalkaa tai kipu kertoo vaikkapa juostessa rasituksen alkavan ylittää kudosten kestävyyden ja siten pyrkii viestinä keskeyttämään kipua aiheuttavan toiminnan. Toisaalta esimerkiksi sisäelinten sairauksissa kipuviesti välittää tiedon että jotain normaalista toiminnasta poikkeavaa on tapahtunut tai tapahtumassa ja saa siten ihmisen hakeutumaan hoitoon ja selvittelyihin, mikä kivun oikein aiheuttaa. Äkillinen kipu onkin siten tarpeellinen ja mielekäs aistimus. Milloin lääkäriin kivun vuoksi? Mitä voimakkaampi kipu on, mitä äkillisemmin se alkaa ja mitä enemmän muita oireita siihen liittyy, sitä herkemmin kivun vuoksi on syytä hakeutua lääkäriin. Samoin lääkärille hakeutumista on syytä harkita herkemmin silloin kun kipu on uusi eli samanlaista, kipuoiretta ei ole ollut aiemmin. Samanlaisena toistuvaa kipua, jonka syy on aikaisemmin jo selvitetty, voi helpommin seurata pidempään kotonakin. Jos kipuoire kuitenkin pitkittyy ja erityisesti jos sen syytä ei ole tiedossa, lääkäriin on jälleen syytä hakeutua koska kivun taustalla oleva syy tulee kuitenkin pyrkiä selvittämään. Kivun vaikutukset elimistöönSuojaavaa ja informatiivista tehtävää lukuun ottamatta voimakkaan kivun vaikutukset elimistölle ovat lähinnä haitallisia. Kipu ja sen aiheuttamat reaktiot nostavat verenpainetta, supistavat verisuonia, lisäävät sydämen työmäärää ja voivat huonontaa hengityksen toimintaa. Erityisesti huonokuntoiselle tai sairaalle ihmiselle kivun aiheuttamat muutokset voivat olla kohtalokkaita. Akuutti eli äkillinen ja krooninen eli pitkäaikainen kipuPerinteisesti akuuttiin kipuun on liitetty oireen äkillisen alkaminen ja lyhyt kesto ja kroonisessa kivussa kivun jatkuminen kudoksen normaalin paranemisen vievän ajan jälkeen. Useimmiten äkilliseen kudosvaurioon liittyvä kipu on kestoltaan alle kuukauden, mutta joissakin tapauksissa akuutti kipu ja kudosvaurion paraneminen saattaa kestää jopa yli puoli vuotta. Akuutti kipu voi johtaa hoitamattomana kivun kroonistumiseen eli muuttumiseen pitkäaikaiseksi. Akuutin kivun tehokas hoito vähentää kivun kroonistumisen riskiä. Akuutin kivun hoidosta löydät lisää täältä. Krooninen eli pitkäaikainen kipu
Kirjallisuutta
Ashburn M, Rice J Editors: The Management Of Pain. Churchill Livingstone Inc. 1998 USA
Linkit
Kipupäiväkirja (pdf)
![]() |
![]() |
|||||||||||||||||||||||||||
|
|
|||||||||||||||||||||||||||||