Lihavuus ja työkyky

Suomalaiset ovat lihoneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Lihavuus on yleistynyt kaikissa ikäryhmässä, ja erityisesti nuorten miesten keskuudessa. Myös vartalolihavuus on yleistynyt. Lihavien osuus kasvaa iän myötä. Lihavuus on yleisintä vähiten koulutettujen ja työelämän ulkopuolella olevien keskuudessa. Työttömyys lisää lihavuuden riskiä. Ammattiryhmien välillä on myös selviä eroja lihavuuden esiintymisessä. Opiskelijat ovat hoikimpia, mutta työelämään astumisen ja elintason paranemisen myötä lihavuus yleistyy. Fyysisellä aktiivisuudella on selvä yhteys lihavuuteen. Eniten liikuntaa harrastavat ovat hoikimpia. Lihavien vanhempien lapset ovat painavampia syntymästä aikuisuuteen ja lihavuus on yleisempää heidän keskuudessaan kuin normaalipainoisten vanhempien jälkeläisillä.

Lihavuus aiheuttaa terveyshaittoja ja lisää ennenaikaisen työkyvyttömyyden vaaraa

Lihavuus liittyy usein huonontuneeseen koettuun terveyteen ja elämänlaatuun, useisiin terveyshaittoihin ja sairauksiin. Vaikea lihavuus (BMI yli 35.0) lisää kuolleisuuden riskiä huomattavasti, jopa 12-kertaiseksi verrattuna normaalipainoisiin 25-35-vuotiaiden keskuudessa (WHO 1998). Lihavuuden on todettu olevan yleisimpien ennenaikaista työkyvyttömyyttä aiheuttavien sairauksien kuten sydän- ja verisuonitautien, tiettyjen tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja myös mielenterveyden häiriöiden riskitekijä. Sydän ja verisuonitauteihin liittyy läheisesti insuliiniresistenssi ja metabolinen oireyhtymä, jossa insuliini- ja glukoosiaineenvaihdunnan ohella myös veren rasva-arvoissa ja verenpaineessa havaitaan poikkeavuuksia. Metabolisen oireyhtymän jäävuoren huippu on aikuistyypin diabetes. Tuki- ja liikuntaelinsairauksista lihavuus lisää polven ja lonkan osteoartriittia. Poikkileikkaustutkimuksissa depression ja lihavuuden välisistä yhteyksistä on havaittu ristiriitaisia tuloksia, mutta pitkittäistutkimukset ovat osoittaneet lihavuuden lisäävän depression vaaraa.

Lihavuus on merkittävä sekä terveydenhuollon lääke- ja hoitopäiväkustannuksia lisäävä tekijä. Lihavuudesta aiheutui vuonna 1997 0,9-3,2 miljardin markan menot terveydenhuollossa, mikä oli 1,4-7.0% terveydenhuollon kokonaismenoista. Suurimmat lihavuudesta aiheutuneet kustannukset sairaalahoidossa muodostuivat aivohalvauksen, nivelrikon, rasitusrintakivun ja tyypin 2 diabeteksen hoidosta. Tärkeimmät lihavuudesta aiheutuvat lääkemenot olivat kroonisen verenpainetaudin, tyypin 2 diabeteksen, kolesterolilääkkeiden, kihdin ja rintasyövän lääkemenot.

Vuorotyöntekijöillä terveelliset tavat erityisen tärkeitä

Vuorotyöhön liittyy väsymyksen ja vatsavaivaongelmien lisäksi suurentunut vaara sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, mikä ei selity yksistään sillä, että vuorotyöntekijöiden elintavat olisivat epäterveellisemmät. Vuorotyön ja epäterveellisten tapojen yhdysvaikutuksen vuoksi vuorotyöntekijöiden terveystarkastuksissa kannattaisi kiinnittää erityistä huomiota elintapaneuvontaa ja terveellisten tapojen ylläpidon tärkeyteen. Vuorotyön on todettu lisäävän lihavuuden ja erityisesti vartalolihavuuden riskiä. Runsas vartalolihavuus saattaa pahentaa vatsavaivoja (esim. närästys), jotka vaikuttavat unen laatua heikentävästi. Lihavuuteen saattaa liittyä uniapnea, jonka hoidossa laihduttaminen on keskeistä.

Aikuisten lihavuuden määrittämisessä käytetään yleisesti painoindeksiä (BMI)=paino(kg)/pituus(m2), jonka luokittelu on esitetty Taulukossa 1. Painoindeksin ylittäessä 30 kg/m2 lihavuudesta on selvää haittaa terveydelle. Ylimääräinen energia varastoituu rasvakudokseen, jota on ihon alla ja vatsaontelossa.

Painoindektitaulukko

Vartalolihavuudessa vatsaonteloon, sisäelinten ympärille on kertynyt runsaasti rasvaa. Tämä ns. viskeraalinen rasva on metabolisesti erilaista ja terveydelle haitallista, ja liittyy insuliiniresistenssin kehittymiseen. Vartalolihavuuden määrittämisessä mitataan vyötärön ja lantion ympärysmitat, ja usein lasketaan niiden suhde (ks. Taulukko 1). Mittaamisessa kannattaa käyttää anatomisia maamerkkejä, jotta mittauskohta on kerrasta toiseen sama. Tällöin laihtumisen seurannassa voidaan motivoivana tekijänä käyttää ympärysmittojen ja painon muutoskäyrien tarkastelua. Ympärysmitoille tai niiden suhteelle ei ole varsinaisia yleisesti hyväksyttyjä raja-arvoja kuten BMI:lle, vaikka suhdelukua 1.0 miehillä ja 0.85 naisilla yleisesti käytetäänkin. Suuri vyötärön ympärys lisää vaaraa sairastua aikuistyypin diabetekseen (Taulukko 1).

Alustavia tuloksia 31-vuotiaiden painon ja koetun työkyvyn yhteyksistä Pohjois-Suomessa vuonna 1966 syntyneiden seurantatutkimuksesta

Pohjois-Suomessa vuonna 1966 syntyneiden seurantatutkimuksessa tietojen keräys aloitettiin äideiltä jo raskausaikana ja tietoja on kerätty syntymähetkellä, 1, 14 ja 31-vuotiaana. Viimeiseen, 31-vuotistutkimukseen osallistui postikyselyyn noin 8700 henkilöä (75% kutsutuista) ja terveystarkastukseen noin 6000 henkilöä (71% kutsutuista). Tutkituista 31-vuotiaista miehistä liikapainoisia oli 40 % ja lihavia 9 %. Naisten vastaavat luvut olivat 21 % ja 9 %. Aineistosta 1% oli eläkkeellä, joten painon ja työkyvyttömyyden välistä yhteyttä ei ollut vielä mielekästä tarkastella. Sen sijaan tarkastelun kohteena oli koettu työkyky.

Pohjois-Suomessa vuonna 1966 syntyneiden miesten ja naisten työkyvyn arviointi 31-vuotiaana tehtiin työkykyindeksiä käyttäen (ilman sairauksia). Alustavien tulosten mukaan aikuisuuden lihavuus, erityisesti vartalolihavuus liittyy huonoon itseraportoituun työkykyyn 31-vuotiaana. Keskivartalolihavuuteen liittyi tässä aineistossa erityisesti miehillä runsas alkoholin käyttö, liikkumattomuus ja vähäinen kuitupitoisten ruokien (ruisleivän, kasvisten, hedelmien ja marjojen) ja runsas makkaran syönti sekä alhainen ammatillinen koulutus.

Lihavuuden hoito

Aikuisten lihavuuden käypä hoito -suositus on viimeistelyvaiheessa. Lihavuuden hoidon tavoitteena on sairauksien hoito ja ehkäisy. Tulevassa suosituksessa korostetaan pysyvän painon alentamisen ja realististen painotavoitteiden merkitystä. Jo 5-10 % painon pudotus parantaa lihavuuteen liittyviä aineenvaihdunnan poikkeavuuksia. Hoitosuositusryhmä ottaa kantaa lihavuuden hoidon järjestämiseen ja hoitomuotoihin. Ns. lyhyttä ohjausta (1-3 tapaamista potilaan painon hallinnan herättämiseksi ja toimeen omin päin ryhtymiseksi) tulisi tulevan suosituksen mukaan toteuttaa kaikkialla terveydenhuollossa tarpeen mukaan. Lihavuuden perushoito (useita, yleensä ryhmäkokoontumisia elintapojen pysyvään muutokseen) ja lääkehoito toteutettaisiin perusterveydenhuollossa. Sairaalloisen lihavuuden (BMI >35 kg/m2) hoito tapahtuisi erikoissairaanhoidossa.

Yksilölliset tavoitteet takaavat parhaat tulokset

Lihavuuden hoidossa keskeistä on yksilölliset, pysyvät elintapamuutokset. Elintapamuutosten esteenä voi olla muutosvastarinta, josta on hyvä keskustella. Ruokavaliossa tavoitteena on runsaasti kuitua sisältävä ja vähärasvainen ruokavalio, jossa energian saanti on kulutusta vähäisempää. Pehmeää kasvirasvaa käytetään levitteenä leivällä ja öljypohjaisena salaattikastikkeena ja piilorasvat karsitaan valitsemalla rasvattomia ja vähärasvaisia maito- ja lihavalmisteita. Myös alkoholin käytöstä on syytä keskustella painoasioiden yhteydessä. Taulukossa 2 on koottu lyhyesti laihduttajan ruokavalion tavoitteet ja muutosten hyödyt, joita voi käyttää perusteluina potilasohjauksessa.

Yleensä laihduttajan on hyvä syödä säännölliset ateriat ja välipalat (yhteensä 4-5). Lautasmalli auttaa hahmottamaan eri ruoka-aineiden käyttösuhteita ja määriä. Puolet ruokalautasesta täytetään tuoreilla ja keitetyillä kasviksilla, neljännes perunaa, pastaa tai riisiä, ja jäljelle jäävä neljännes vähärasvaista liha-, kala tai broileriruokaa.

Lisäksi ateriaan kuuluu lasillinen rasvatonta maitoa tai piimää ja 1-2 leipäviipaletta, joilla sipaisu (max 1 tl) levitettä. Jälkiruoaksi hedelmä tai marjoja, jotka voi siirtää myös välipalaksi.

Työpaikkaruokalan käyttöä voi suositella

Työpaikkaruokalan tarjoat ateriat toimivat yleensä mallina hyvästä ja terveellisestä ruokavaliosta, joten laihduttajaa voi kannustaa työpaikkaruokalan asiakkaaksi. Tutkimuksemme mukaan työpaikkaruokalassa lounastaneiden keskimääräinen painoindeksi oli pienin ja ei lounasta syöneiden suurin (Laitinen 2000). Normaalipainoisia oli eniten työpaikkaruokalassa lounastaneissa ja vähiten niissä, jotka eivät ilmoittaneet syövänsä lounasta. Työpaikkaruokalan käyttöön liittyi usein terveellisiä ruokavalion piirteitä mm. kasvisten käyttö oli yleistä.

Onko kyse stressisyöjästä ja -juojasta?

Koska stressin hallintakeinoilla on yhteyttä lihavuuden kehittymiseen ja hoitoon, on tärkeä tunnistaa stressisyöjät ja -juojat. Stressisyömistä ja -juomista käyttävät käyttivät runsaasti alkoholia, söivät usein epäterveellisiä ruokia ja herkkuja, kuten makkaraa, pitsaa, hampurilaisia ja suklaata, jotka usein syötynä korvaavat terveellisen ruoan. Stressisyöjien ja -juojien painoindeksi ja vyötärö/lantio -suhde olivat suuremmat kuin ei-stressisyöjien, ja erityisesti naisilla stressisyöminen lisäsi lihavuuden riskiä. Stressisyömisen ja -juomisen ennustekijöitä oli miehillä työttömyyspainotteinen työhistoria, alhainen ammatillinen koulutus ja myös akateeminen koulutus, eronneisuus ja se ettei ollut koskaan ollut naimisissa. Naisilla ennustekijöitä olivat työttömyyspainotteinen työhistoria ja se, etteivät he kokeneet saavansa emotionaalista tukea. Stressisyömisen ja -juomisen tunnistaminen on potilastyössä tärkeää, jotta neuvontaan sisällytetään elintapaneuvonnan lisäksi aktiivisten stressinhallintakeinojen parantamista ja sosiaalisen tuen hakutaitoja.

Lihavuuden ehkäisy ja hoito on tärkeää

Lihavuuden hoidon ohella erityisesti lihavuuden ehkäisyyn tulisi panostaa, koska lihavuus jo nuorilla aikuisilla liittyy huonoon työkykyyn ja koska lihavuus on keskeinen ennenaikaista eläköitymistä aiheuttavien sairauksien riskitekijä. Fyysisen aktiivisuuden lisääminen ja kohtuus alkoholinkäytössä ruokavaliomuutosten lisäksi ovat keskeisiä tavoitteita yksilölle. On myös tärkeä tarkastella mitkä tekijät työssä, työpaikassa tai työyhteisössä auttaisivat pysyvien, terveellisten elintapojen omaksumista ja ylläpitoa.

Lihavuuden ehkäisyyn ja hoitoon kannattaa terveydenhuollossa kiinnittää enemmän huomiota, koska lihavuus on kasvava ongelma. Lihavuus on kallis sairaus, kustannuksia aiheutuu paitsi ennenaikaisten työkyvyttömyyksien vuoksi myös lihavuuteen liittyvien sairauksien lääke- ja hoitokustannuksina. Suomeen on ennustettu kasvavaa työvoimapulaa tulevina vuosina, ja jo nyt tietyillä aloilla (erityisesti matala koulutustaso) ja alueilla työvoimasta on pula. Koska lihavuus yleistyvä ongelma ja yleisintä vähiten koulutettujen keskuudessa, saattaa lihavuudella on tulevaisuudessa työkykyisen työvoiman saatavuuteen haitallinen vaikutus tietyillä aloilla.

Metabolinen oireyhtymä
Lihavuus sairautena, artikkeli
Lihavuus

Kirjallisuutta:

Fogelholm M, Mustajoki P, Rissanen A, Uusitupa M (toim): Lihavuus: ongelma ja hoito. Duodecim, Helsinki 1998.
Lahti-Koski M: Body mass index and obesity among adults in Finland. Publications of the National Public Health Institute. Helsinki Finland A 12/2001.
Laitinen J: Obesity is a health problem. International Journal of Circumpolar Health 57(2-3):104-108, 1998.
Laitinen J: Nuorten aikuisten työaikainen ruokailu. Työ ja Ihminen 14(1)49-67, 2000.
Laitinen J, Power C, Jarvelin MR. Family social class, maternal body mass index, childhood body mass index, and age at menarche as predictors of adult obesity. Am J Clin Nutr 2001; 74:287-94
Laitinen J, Ek E, Sovio U: Stress-related eating and drinking behavior and body mass index, and predictors of this behavior. Prev Med 2002:34(1):29-39 (doi:10.1006/pmed.2001.0948)
Manninen P, Riihimaki H, Heliovaara M, Makela P. Overweight, gender and knee osteoarthritis. Int J Obes Relat Metab Disord 1996; 20:595-7.
Mansson NO, Eriksson KF, Israelsson B, Ranstam J, Melander A, Rastam L. Body mass index and disability pension in middle-aged men--non-linear relations. Int J Epidemiol 1996; 25:80-5
Mustajoki P: Hoitosuositus selkiyttää aikuisten lihavuuden hoitokeinoja. Perushoito ja lyhyt ohjaus - uudet vanhat lääkkeet. Diabetes ja lääkäri 1:20-24, 2002.
Pekurinen M, Pokka-Vuento M, Salo H, Idänpää-Heikkilä U: Lihavuus ja terveysmenot Suomessa 1997. Suomen Lääkärilehti 55(1-2):11-16, 2000.
Tenkanen L, Sjoblom T, Harma M. Joint effect of shift work and adverse life-style factors on the risk of coronary heart disease. Scand J Work Environ Health 1998; 24:351-7 Tuomi K, Ilmarinen J, Jahkola A, Katajarinne L, Tulkki A: Työkykyindeksi. Työterveyshuolto 19, Työterveyslaitos, Helsinki 1997.