

|
|
||||||||||
|
|
Hiilihapotetut virvoitusjuomat lisäävät selvästi lasten hammaskariestaJulkaistu 27.07.2006
Päivitetty 18.04.2007 Yhdysvalloissa on todettu, että lasten juomiskäyttäytyminen on muuttunut suuresti viime vuosina. Hiilihapotetut virvoitusjuomat ja hedelmämehut ovat syrjäyttäneet veden ja maidon ruokajuomina. Tämän virvoitusjuomien lisääntyneen kulutuksen on epäilty lisäävän lasten hammaskariesta, mutta tutkimustulokset ovat olleet ristiriitaisia. Yhdysvaltalaistutkimukseen osallistui lähes 6 000 lasta, jotka olivat 2 - 10-vuotiaita. Siinä verrattiin lapsille tehtyjen haastettelujen vastauksia heidän hammakariestilanteeseensa. Lapset oli luokiteltu neljään eri ryhmään, joiden pääasiallisena juomana olivat olleet hiihihapotetut virvoitusjuomat, hedelmämehut, maito tai pelkkä vesi.
Osoittautui, että pääasiassa virvoitusjuomia käyttäneistä lapsista noin puolella hampaat olivat täysin terveet, kun muissa ryhmissä tällaisia lapsia oli 62 - 66 %. Virvoitusjuomat näyttivätkin kohottavan lasten hammaskariesriskin lähes kaksinkertaiseksi verrattuna muihin juomiin. Muiksi riskitekijöiksi osoittautuivat mm. heikko yhteiskunnallinen asema ja yli 2 vuoden ikä. Tutkimus oli poikkileikkaustutkimus eikä sen perusteella siten voida tehdä suoria päätelmiä syy-seuraussuhteista.
Lähde: Journal of Dental Research 2006;85:262-266
Tällä palstalla julkaistaan Coronaria Media Oy:n terveydenhuollon ammattilaisille tarkoitettuja referaatteja kiinnostavista tutkimuksista.
![]() |
![]() |
||||||||
|
|
||||||||||